Tekniset ongelmat jatkuvat siis edelleen, joudun postaamaan nää tänne, vaikka varsinainen julkasu tapahtuu aivan eri paikassa.

Vittü. Se oli Emily. Mun serkku. Ja se oli aivan selvästi melkosen pahasti järkyttyny siitä, et mä tein tämmöistä. Mulle tuli lapsellinen halu hypätä penkin selkänojan yli piiloon, muuttaa äkkii ulkonäkööni tai jotaki. Mitä tahansa, et mun ei tarvittis kohdata tota järkyttynyttä katsetta. Mä irrotin otteeni Billistä, suoden sille kuitenkin lempeen katseen, eihän tää sen vika ollu. Ite olin niin varomaton. Mä nostin sen varovasti, saaden sen näyttään suhteellisen viattomalta pois mun sylistä ja asetin penkilleen, se näytti aika järkyttyneeltä ittekin.

“Tom, kuka se on?” se kysy hämillään. Mä vilkaisin serkkuun hätäisesti ja potkasin varovasti oven auki, et pääsin ulos.
“Se on mun serkku Emily. Se on vaan vähän järkyttyny, et mä teen tämmöstä, se kun luulee olevansa suvun ainoo omaan sukupuoleensa kiinnostunut edustaja…” mä selitin vaimeasti ja väläytin Billille nopeen hymyn. “Mä selitän sille nopeesti, ei se tätä mitenkää pahana pidä.”

Mä nousin ylös autosta paukauttaen oven kii takanani ja astelin rennosti, kädet taskuissa Emilyn autolle. Se pomppas sieltä ulos ja asteli vastaan tuijottaen mua silmät järkytyksestä lautasina.
“Tom, mitä helv..? Sä?” se älähti. Mä nostin tyynnyttelevästi käteni ylös ja pysähyin naisen eteen, hymyilin sille mahollisimman rentona.
“Hei, rauhas ny vaan. Se on se Bill josta mä kerroin. Et kai sä luullu, et mä puhuisin siitä siihen sävyyn jos mulla ei olis ollu jotaki vihjattavaa?” kysyin lippiksen lippaa korjaten. Emily katto mua hetken miettiväisenä ja kurkotti sitte kaulaansa mun olan yli, se kun oli mua vähän lyhyempi, ja katto sisään mun autoon.

“Vai Bill…” se mumisi hiljaa. Mä katoin odottavaisena ruskeita silmiä, joiden yllä tummanruskeet kulmat pysyi tiukasti suorina, kun se arvosteli mun aarrettani mielessään. Mä tuijotin sitä hiljasena, tutkailin sen ulkonäköö. Se ei ollu muuttunu sit yhtään, edelleen samat tumman suklaanruskeet lapoihin yltävät hiukset, suora otsis ja vaatteet oli mitä oli. Avonainen tummansininen paita, sen päällä hieman sen hiusten sävyä vaaleempi nahkatakki, valkoset pillifarkut ja jalassa tummanruskeet nilkkurit. Rehellisesti sanottuna mä olin aina pitäny Emilyy vähän tyrkkynä, mut eipä se sitä näyttäny haittaavan.

“Ei se kyl pahalta sulle näytä”, Emily sano havahduttaen mut ajatuksistani. Mä katoin sitä hiljasena, kätkien sisälleni voitonriemusen tunteen. Serkku katto mua takas lämpimästi hymyillen.
“No, saanks mä jotenki tutustuu tähän Billiin, vai pitääkö mun odottaa vähän vähemmän intiimiä hetkeä?” se kysy heläyttäen kirkkaan naurunsa ilmoille. Mä virnistin ja kohautin olkiini.
“Jos se haluu. Mut missäs Emma on?”
“Autossa. Ja luojan kiitos takapenkillä, vaik mä oon suvaitsevaine äiti en mä haluu tyttöni kattovan hömöpörnöö”, Emily sano ja kiepsahti ympäri, ilmeisesti hakeen tyttöö. Mä hymyilin tyytyväisenä ja käännyin ite ympäri, hakeen Billiä.

“Mikä ny?” mun himottava mustarastainen jumalani kysy heti ku avasin sen oven. Mä pudistin päätäni hymyillen ja vinkkasin sille silmääni auttaen sen samalla ylös autosta.
“Mä haluunkin esitellä sut Emilylle ja mun kummitytölle Emmalle tässä välittömästi. Sen ei tarvii jännittää, se on lesbo ite”, selitin ja tartuin nuorukaista kädest. Sen sormet kietoutu hieman hermostuneen tuntusina mun käden ympärille, kun mä lähin taluttaan sitä Emilyn autolle, missä se nosti Emmaa pois takapenkiltä.

“Rauhassa vaan, se hyväksyy sut automaattisesti”, mä rohkasin ja pörrötin kevyesti sormenpäilläni Billin rastoja. Se hymyili mulle lapsenomaisesti rentona, se ilmeisesti luotti muhun täysin. Ja se jos mikä mulle passas, luottamus oli mulle törkeen tärkee asia.
Me asteltiin käsi kädessä Emilyn autolle just, kun se sai lapsensa pois takapenkiltä. Ja Emmahan ampas heti jalkansa maahan saatuaan mun luo kun nuoli, mä koppasin sen toisella kädelläni syliini saman tien, nauraen sen reimunkiljasulle.

“Tom!” tyttö nauraa lepersi ja laski pehmeen lapsenkätensä mun poskelle. Mä nauroin täyttä kurkkua ja kattelin ruskeita silmiä, jotka tuijotti mua halkeemaisillaan ilosta. Se lapsi oli niin järkyttävän iloinen, se oli aina yhtä sädehtivä ja piristävä. Mä vilkasin pikasesti Emilyy, joka nyökkäs ja käänty Billin puoleen.
“Sä voit pitää ittees melkoisena pakkauksena. Mun serkkujätkää ei ihan kuka tahansa saakaan”, se hymähti virnistäen Billille. Poika katto sitä hetken hiljasena, mut anto sitten vallottavan hymyn nousta kasvoilleen.

“No ei taatusti, toihan on lottovoitto, jota havitellaan kuolemaan saakka”, se ilmaisi tunteensa pikaisesti. Emily kohotti kulmiaan ja vilkaisi muhun ilmeellä “Sä oot vakavissas?” Mä nyökäytin päätäni ja päästin Billin kädestä irti just, kun Emma koitti pyörähtää maahan mun käsivarrelta.
“Sä senki vihulainen, äläs karkaa”, mä toruin leikilläni ja rutistin naurusta kirkuvan tytön rintaani vasten. Bill katto mua haikeena, kun mä vilkasin sitä silmäkulmastani, mä ymmärsin välittömästi mitä se silmillään viestitti. Mä asetin Emman tukevasti oikeen käsivarteni varaan ja kurkotin kuiskaamaan sen korvaan. “Hei, ei se sua korvaa. Mä vaan oon lupautunu oleen sille läsnä.” Bill nyökkäs ja ojensi varovasti kätensä Emmaa kohti, kysyvästi.

“Hei pikkukaveri”, se lausahti pehmeellä äänellä ja silitti kevyesti Emman paksuja ruskeita kiharoita. Emma katto sitä hetken hämillään ja väläytti sitten sädehtivän valkeen hymynsä. Mä hymyilin sille ja sipaisin kevyesti sen nenää, Emilyn seuratessa vieressä nauraen. Emma käänsi katseensa muhun ja tuijotti mun silmiäni hetken, kumartuen sit mun korvan juureen kuiskaamaan “Kuka toi on?”. Sen hengitys kutitti mun korvaa, sai mut irvistään pienesti.
“Se on Bill, haluutko sä sen syliis?” mä kysyin väläyttäen Billille hymyn. Se katto takasin jännittyneenä, se näytti vähän epäilevän. Ehkä siks, et Emma oli todella vilkas lapsi.

“Ei se sua syö”, mä rauhoittelin ja ojensin lapsen Billin syliin, kun tyttö oli ensin nyökänny mulle myöntymisen merkiks. Emily seuras taas liikahtamatta sivusta, kun Bill kieto varovasti kätensä lapsen ympärille, mun käsien häälyessä vieressä valmiina ottaan kiinni jos sen hennot kädet pettäiskin.
“Täähän on kevyt ku mikä”, Bill tokaisi tutkailtuaan Emman kasvoja hetken. Tyttö katto rävähtämättä takasin, se nosti kätensä Billin poskelle ja silitti sitä mietteliäänä. Niin se aina teki, kun tapas jonku uuden, tai vanhan tutun. Se otti toisiin kontaktin silittämällä. Ja hymyilemällä ku pienen pieni ruskeahipiäinen enkelilapsi.

“Tom”, Emma lausahti ja käännähti mua kohti, ojentaen toisen kätensä mun kasvoja kohti. Mä kumarruin vähän lähemmäs sitä, se veti mut poskesta lähelleen ja alko taas supattaa mun korvaan.
“Miks sedällä on musta silmä?” se kysy lapsekkaasti. Mä kuulin Billin naurahtavan, Emma ei oikeen osannu vielä kuiskata kunnolla, vaikka se erittäin hyvin puhuikin jo ikäsekseen. Mä hymyilin ja silitin tytön hiuspehkoa sormillani.
“Bill tykkää kato meikata”, mä vastasin. Mä kummastelin vähän mielessäni, miten lapsi pysty oikeesti noin hyvin tunnistaan, et Bill ei ollu naine. Olis luullu, et se olis heti mieltäny sen naiseks. Mut ei, kai se sit vaan oli mieleltään erikoine, kuten äitinsäkin.

Mun huomio kiinnitty Emilyyn, joka seiso meidän vieressä kädet rinnalle ristittyinä. Se hymyili mulle toisella suupielellään, ikään ku tyytyväisenä. Varmana jostakin. Se ei kuitenkaan paljastanu hymynsä syytä, vaan kysy toista asiaa.
“Tuuttekste huomenna käymään meillä? Vai riittikö sulle tää yks tapaaminen?” serkku kysy ojentaen kätensä Emman luo. Bill luovutti tytön sille varovasti, kattoen tarkkaan ettei se päässy putoomaan. Emma katto mua haikeena, se ei ilmeisestikään tykänny ajatuksesta, et äiti oli jo viemässä sitä pois.

“Jos Billil ei oo mitään vastaan..?” mä totesin, puoliks kysyin Billiltä. Se hymyili aurinkoisesti ja nyökäytti päätään.
“Kyl mä voin tulla, vaik Tom tulee varmasti kyl muutenki”, se väläytti. Mä erotin häivähdyksen katkeruutta sen äänessä, se ei tainnu pitää ajatuksest et menisin ilman sitä.
“Tulkaa vaan molemmat, me ollaan kotona koko päivä. Mä haluun tietää, missä te tapasitte, kerrotte sit huomenna?” Emily kysy kattoen meitä lupaa kysyen. Mä vilkasin Billiin, se nyökäytti taas päätään.
“Me tullaan”, mä tiivistin sen eleen. Emily nyökkäsi, lausahti meille heipat vinkaten mulle silmäänsä ja anto Emman vielä kuristaa mut mä-en-aio-päästää-irti-otteellaan. Mä vääntäydyin irti lapsen otteesta ja kiepautin käteni Billin vyötärölle, väläytin sille hymyn.

“No, jatkettaisko siitä mihin jäätiin?”