TOM

Mä olin yksinkertaisesti riemuissani. Bill oli just sanonu sen, mistä mä unelmoin. Että se olis vielä joku yö nukkumassa mun vieressä. Mä saisin vielä joskus puristaa sen itteeni vasten, pitää sitä sylissäni ja kattoo sitä kun se nukkus… En mä voinu olla normaali tälläsen jälkeen. Mun sydän hakkas niin et korvissa soi, mua huimas ja henki ei tahtonu kulkee kunnolla ees suun kautta. Mua alko taas kerran pelottaa ajaminen tässä tilassa, mä koitin tyynnyttää itteni. Mä en tahtonu tappaa Billii, mä en voinu vaikka kuinka olinki sekasin. Mä puristin rattii rystyset valkosina, mä pakotin silmät pysyyn tiessä. Jos mä en kohta rauhottuis, mä todella ajaisin meiät pois tieltä. Tappaisin Billin. Enkä mä vois koskaan, vaikka itte kuolisinkin mukana, tappaa sitä. Mä en koskaan antais itelleni anteeks.

Varsin pian, mun luovuttamaton tarmoni huomioon ottaen, mä alistuin halujeni seuraukseen ja ohjasin auton tien reunaan. Mä olin ajanut meidät ulos kaupungista joutomaalle, me oltiin täällä hyvin suurella todennäkösyydellä kaksin. Tääl olis korkeintaan joku yli-innokas keskiviikkolenkkeilijä, eikä ketään muuta.  Eikä se todellakaan ollu todennäköstä, me saatais todella varmasti olla tääl ihan rauhassa kenenkään häirittemättä.

“Mikä ny?” Bill kysy hämmentyneenä, mut samalla jännittyneen kuulosena. Mun huulille nous ehkä omahyväseltäkin vaikuttava hymy, kun mä käännyin kattoon mustarastaista. Ehän mä omahyvänen ollu, enemmänki mä harmittelin sitä et olin nii heikko Billin lumovoiman eessä.
“Sä viet mun keskittymiskyvyn nii et mä en voi ajaa”, mä selitin hymyillen. Bill näytti hetken mietteliäältä, se lipas nopeesti huuliaan kielellään. Sit sen ilme muuttu katuvaiseks ja se katto mua vähän ehkä nolonaki.

“Sori, en mä haluu häiritä”, se sano hiljaa, anteeksipyytäen. Mä tuijotin sitä hetken hämmentyneenä ja pudistin sit päätäni, en mä tota tarkottanu.
“Bill, sä oot höpsö. Ei sun tarvii pyytää tollasta anteeks, eihän se sun vika oo. Mä tässä oon se joka menee tappavan sekasin susta”, huokasin ja tartuin hetken mielijohteesta Billii kädestä kii. Sen iho oli lämmin, pehmeä ja kaunis, ja mun sisällä kulki sähkövirta kun se kieto omat sormensa mun sormien ympärille. Ja samalla se hymyili sitä taivaallista hymyynsä niin, et mä tunsin sulavani.

“Mä meen susta sekasin vielä enemmän”, se lausahti. Sen ääni oli jotenkin vakava, vähän ku tukahdutettu ja sellanen et se tappeli just sisällään, se kuulosti oudolta mun korviin. Mä avasin suuni väittääkseni vastaan sen kommenttiin, mut en ehtiny sanoon yhtään mitään ku se irrotti ittensä vöistään ja kiepsahti mun syliini haarat levällään. Se piteli edelleen mun kädestä vasemmalla kädellään, mut se asetti toisen kätensä sormet mun solisluille. Me tuijotettiin toisiimme hiljaa, hengitystä pidättäen ja tutkittiin toistemme kasvoja. Mä olin huumaantunu, mä en nähny mitään muuta ku sen täydelliset kasvot. Sen kauneus, jumalaisuus, viettelevyys, turmiollinen himokkuus… Se kaikki sokaisi mu, lamaannutti mut.

Bill kumartu vähän lähemmäs mua varovasti, huulet inasen raollaan. Sen katse tutki mua ahnaasti, se näytti syövän mua silmiensä välityksellä. Sormet, joita se piti mun solisluulla, siirty hennosti kutittaen ylemmäs, ne liuku mun kaulaani pitkin leukaluulle ja siitä poskea hivellen ohimolle. Sen etusormi hipoi tuskin tunnettavasti mun kulmakarvaani, se piirsi sen muodon hennosti mun silmän ylle. Se siirty nenälle ja liuku sitä pitkin hitaasti alemmas, huulille ja piirsi niiden rajat kevyesti. Mä avasin huuliani hieman enemmän puhuakseni, mut Bill laski sormensa mun huulille sulkien ne taas.
“Älä puhu, ei sanaakaan”, se kuiskas ripeästi, hätäsenä. Mä pysyin hiljaa, en mä halunnu kieltää tai häiritä sitä, ei mussa ollu voimaa uhmata sen kieltoa. Jos se tätä halus, mä antaisin sen tehä kaiken mitä se vaan halus mukisematta yhtään. Sitä paitsi, mä nautin tästä sietämättömän paljon.

Billin hengitystahti oli harvinaisen kiivas, kun otti huomioon sen et se oli mun sylissä liikkumatta tuskin ollenkaan. Se pysy taas hetken aikaa hievahtamatta, tuijotti vaan mua hiljaa silmillään. Se irrotti vasemman kätensä mun kädestä ja vei ne mun rintakehää pitkin ylemmäs, olkapäälle ja jätti siihen lepäämään. Mä tunsin sen törkkäävän heikosti yhtä mun rastoista, se kutitti vähän mun niskaa. Mä värisin mielihyvästä, mä tunsin oikeesti olevani taivaassa. Ei tämmöstä voinut olla maan päällä.

Billin sormi, joka oli vielä mun huulilla, liuku hitaasti alemmas leualle ja siitä kaulaa pitkin solisluulle. Se jäi siihen paikalleen hienoisesti vapisten, mä vaistosin Billin oman jännittyneisyyden. Mä arvasin, että sitä jännitti, enhän mäkään mikään maailman rennoin ja huolettomin nyt ollu. Mua jännitti sairaasti, mä vapisin ja mä odotin tulevaa jopa kauhua lähentelevin tuntein. Tää oli meille kummallekin uutta, mä näin sen Billistäki. Ei se ollu koskaan näin vahvasti tuntenu mitään, sen näki selvästi. En mäkään ollu, tää oli hämmentävää. Uutta ja salaperäistä… Mistään ei voinu olla varma, kaikki oli täysin tuntematonta. Mitä tahansa voisi tapahtua. Mä henkäisin syvään huulteni välistä ja tuijotin Billin suklaasilmiin. Se katso takasin hiljaa, mä haistoin sen hengityksen kasvoillani. Imin sitä taivaallista tuoksua sisääni, mä toivoin ettei se koskaan loppuisi tai katoaisi minnekään mun luota. Se oli mun huumeeni.

Billin huulilta pääs pieni huokaus ja se sulki silmänsä. Mä tuijotin sitä vähän pelästyneenä, mä pelästyin että sille oli äkkii tullu joku kohtaus tai sellane. Mun kädet nous välittömästi ylös ja kietoutu sen vartalon ympärille, kun se paino päänsä mun rintaa vasten. Sen korva oli mun sydämen kohdalla, mä tunsin sen posken lämmön paidan läpi. Mun huulille nousi hymy järkytyksen irvistyksen tilalle ja mä asetin käteni mahdollisimman luotettavan ja turvallisen tuntusesti mun sylissä puoliks makaavan enkelin olille. Mä olin nyt aivan hemmetin onnellinen, mä en uskonu et voisin koskaan olla onnellisempi. Tää oli täydellistä, mä en olis koskaan voinu toivoa mitään tän parempaa. Tätä se onni oikeesti oli, se oli sitä et sä sait pidellä sulle rakasta sylissäs ja olla vaan. Mitään sanomatta, kunnes toinen haluis puhua.

BILL

Mä värähdin hieman, ihan niinku tottumuksesta, kun se meistä huomattavasti vahvempi osapuoli yhtäkkiä paino mut itteään vasten. Mä pystyin kuuleen sen sydämmenlyönnit, joista mä pystyin havaitseen sen jännityksen. Mä pystyin tunnustaa, mäkään en ollu yhtään sitä selvempi. Munki sydän pomppi kurkussa, laskeutuen sitte taas alas, ylös, alas... Mä yritin samalla rauhotella hengitystäni, joka sillä hetkellä sattu oleen aika kiivas. Mä hengitin sisääni sen mun alla istuvan miehenalun tuoksua, joka oli mulle ku huume. Mä kuuntelin sen sydämmenlyöntejä, ja hengitin melkein samaan tahtiin niiden kanssa. Mä löysin hetken kuluttua oikean tahdin ja sain vaivalla tasattua hengitykseni normaaliksi. Mua ei enää jännittänyt.

Mä vetäydyin hieman kauemmas Tomista, avaten silmäni, että mä pystyin nähdä mun edessä olevan, mahtavan maiseman minkä mä pystyin kokeen muutaman sentin etäisyydelt. Tomin silmät loisti kirkkaana, kun vähänenki aamupäivän auringon valo heijastu Tomin auton ikkunan kautta suoraan sen ruskeisiin nappisilmiin, jotka tuijotti mua himo pilkistäen läpi lapsenomaisesta katseesta. Se tais himota sitä samaa mitä mäki. Mä halusin painautuu täysin kiinni siihen miehenalkuun, tuntee sen alastoman vartalon vasten mun vartaloa ja hivellä sen ruskettunutta selkää mun mustavalkosilla, pitkillä kynsillä hennosti. Sen silmistä näki, että se halus samaa. Mikä mua sit esti vetämästä sitä pirun paitaa sen päältä ja paljastamasta sen uskomattoman lihaksikasta, ruskettunutta kroppaa? Mä oisin voinu tehdä sen vaikka saman tien, mutta Tomista mä en osannu olla varma senkään asian suhteen.

Mä osasin lukee Tomin täydellisiltä kasvoilta melkein kaiken; nautinnon, vihan, tuskan, ilon, onnellisuuden, jännityksen, himon, kaiken, paitsi yhden asian. Mä en pystyny lukeen sen kehonkielestä, saati sen kasvoista, mitä se tunsi mua kohtaan. Meidän välillä oli jonki sortin yhteys. Vähän niinku kaksosilla, identtisillä, kun niitten sanotaan voivan 'lukea' toistensa ajatuksia... Hetkonen... Ei, ei mulla ollu veljiä. Ei kukaan ikinä ainakaan ollu sanonu mulle, että mulla ois veli, saati sit identtinen kaksonen. Mä keräsin ajatukseni. Tom ei ollu mitään sukuu mulle, ei. Se vaan oli naapuriin muuttanut uusi asukas, johon mä iskin nopeesti kynteni ja sain omakseni. Kaikki oli niin yksinkertasta... Mä vaan... kuvittelin liikoja.

Tom nuolaisi huuliaan ja liu'utti toista kättään mun selällä asteen alas päin ja asetti sen lepäämään mun alaselälle. Se tuntu hyvältä. Sen ote oli varovainen, ihan niinku mä olisin ollu nukke, jota se ei ois halunnu rikkoa. Mä en kyllä ollu nukke, eikä mua pystyny rikkomaan. Sisää päin mä olin oikeestaan vahvempi, mitä musta ois ulos päin arvannu. Mun huulille kaartu itsestään suhteellisen levee hymy, joka sai mun poskipielet kipeeks. Mä hymyilin, enkä mä saanu hymyyni tasattua. Tom nosti toista kättään mun olkapäälle takaa päin ja laski toisen kätensä mun takataskun yläreunalle. Se veti mua itseään lähemmäks, niin, että mun haarat painautu vasten sen vartaloo. Mä värähdin, ihan huomaamattani ja se nosti mun takataskulla lepäävää kättänsä vähän ylemmäs. Mä naurahdin. Riistin toisen käteni Tomilta, siirsin sen Tomin käden päälle mun selän taakse ja laskin sen takas mun takapuolen kohdalle. Se sai rastapäisen miehenalun mun edessäni virnistämään.

Mun piti pidätellä itseäni hyökkäämästä Tomin kimppuun. Mun huulet vaati päästä vasten toisia huulia, mun kieli halus toisen kielen kanssaan tanssiin. Mä nostin kieleni vasten kitalakeeni niin, että mun kielessä oleva koru painautui sitä vasten. Se kutitti mun kitalakee, mutta se tuttu tunne sai mut rauhottumaan. Tomin käsi mun takapuolella siirtyi asteen alemmas, saaden mut nauttimaan asteen enemmän. Se lähti liu'uttelemaan toistakin kättään kohti toista samankaltaista, kun mä yritin löytää omilleni hyvää lepopaikkaa. Mä hain katseellani Tomin ylävartalolta hyvän kohan, mihin mä sain laskettua käteni lepäämään. Se paikka löyty Tomin olkapäältä, ja mun vasen käsi löyty sen päältä. Mä kiersin toisen, oikeen käteni Tomin kaulaan ja annoin sen sivellä täydellisiä rastoja täydellisellä miehellä mun edessä.

Sit kulu hiljanen hetki, liianki hiljanen. Me kumpikaan ei sanottu sanaakaan, ainoo ääni siin autos oli radion todella pieni ääni, joka tuskin kuulu, vaikka paino korvansa vasten radion kaijutinta. Me tuijotettiin toisiamme, molemmat himoten samaa. Molemmilla sama päämäärä ja samat esteet. Mun huulet alko lähenemään itestään Tomin omia. Tom arvas, mitä mä olin tekemässä ja sen kasvoille nous levee hymy. Mä kallistin päätäni pienesti, ihan vähän ja siirryin taas lähemmäs Tomia. Mä painoin mun huulet vasten sen huulia, samalla, kun se nosti toista kättään mun selkää pitkin mun olkapäälle, mustien rastojeni sekaan. Mä tunsin sen viileen huulikorun vasten mun huulta. Sitä tunnetta mun huulet rakasti yli kaiken.

Meni muutama lyhyt sekuntti, kun Tom palas tajuihinsa ajatuksistaan ja vastas mun alottamaan suudelmaan. Mä etenin hitaasti, odottaen, että toinen osapuoli ois tajunnu raottaa huuliaan niin, että mun kielikorullinen kieli ois päässy tanssimaan oman kaltasensa kanssa. Mä pyöräytin yhden niistä lukusista, ruskeista, pitkistä raidoista mun sormen ympärille hellästi, silitellen sitä. Mun toinen käsi lepäs edelleen Tomin olkapäällä, mun sormet tarrautuneena Tomin paidan hihaan. Mä puristin sitä nyrkissäni, kun Tom vihdoin raotti huuliaan hiukan ja päästi mut tutkimaan suutaan.

Tomin kieli kosketti mun kieltä, etsien sitten mun kielikorun. Se leikki sen kanssa hetken, ja mä jouduin pidättää nauruani. Sen kieli oli niinku pikkupoika, joka oli just saanu uuden lelun. Me tanssitettiin kieliimme, ja ne sointu toisiinsa mainiosti. Tomin viilee huulikoru painautu mun alahuulta vasten ja sai mut nauttimaan yhä enemmän. Mä pyörittelin toisen käden sormillani sitä rastaa, minkä mä olin napannu käteeni, varoen. Mä tunsin, miten toinen Tomin käsistä mun takapuolella painautu hennosti kiinni, puristaen mun takapuolta. Mä värähdin, tällä kertaa en säikähdyksestä, vaan nautinnosta. Miten se osaski tehä kaikkee just sellasta, mistä mä tykkäsin? Sen käsi puristi uudestaan mun takapuolta, meidän kielten tanssiessa toisessa päässä keskenään.

Kesken meidän satumaisen suudelman, mä kuulin, miten Tomin auton eteen pysähty auto. Tom avas silmänsä, säikähtäneenä ja katso autoa. Se vetäyty suudelmasta ja kiros hiljaa. "Ei jümaläuta", se sano. Mä käänsin päätäni ja näin meitä tuijottavan, Tomin ikäsen naisen. Se katso Tomia ja mua silmät selällään. Ilmeisesti se tuns Tomin. Mutta me oltiin niin syrjäsellä seudulla.. Ei hemmetin hemmetti. Me oltiin paljastuttu.